lauantai 30. toukokuuta 2015

Talvipäivänseisaus

On kalseaa, ulkona sataa räntää. Joku rönyää ikkunan takana, sohjossa. Uunissa palaa liha, kauppaan ei voi veisaamisen takia mennä. On 21. joulukuuta vuonna 1993. Lama-aika, ihmiskunnan yö, 80-luvun bileiden jäätävä kohmelo. Sulkeudu huoneeseesi, laita radio päälle ja yritä paeta tästä kaikesta.

Vapaa Vyöhyke.

Lähetyksen aloittaa J.P. Törrön (?, en saa selvää) joulusatu. Tämä on pahimman laatuista tajunnanvirtaa, epistola kaiken ruman ja epäpyhän kustannuksella, anaalinen matka 2000-vuotisen perinteen rivoimpiin sopukoihin, toivon kulutushysteerinen alennusmyynti. Ei kun juhlimaan.



Joulusadusta vakavampien asioiden äärelle. Toni Jerrman käy käsiksi (kuvaannollisesti ja ei väkivaltaisesti) Lucius Shepardin (1943-2014) tuotantoon. Ne mundikset ja juntit, jotka eivät Shepardin tuotantoa tunne, saavat tästä oivan opin saunan. Ja sitten lukemaan. Voi ihan hyvin aloittaa Tonin alussa mainitsemalla R&R -pitkänovellilla, joka siis löytyy (illiteraateille) suomeksi Isaac Asimovin Science-fiction Valikoima 1:sta (Viihdeviikarit, 1987). Suomennetut kirjat, etenkin Kultainen ja Kalimantan kandee lukea myös, ja enklanniksi aivan essentiaalinen viidakkosota/seksi/psi/conspiracy-tarina on Life During Wartime, josta saamieni kiksien määrää ei voi laskea edes avaruusteleskoopilla. Vielä suuremman vaikutuksen ovat tehneet jutussa mainitut pitkät novellit (tai novellat, noveletit vai miksi niitä haluaa kutsua). Kokoelmat The Ends of the Earth, Barnacle Bill the Spacer and other stories, Jaguar Hunter, Eternity and Other Stories ja muut vastaavat ovat täynnä mitä hienoimpia kertomuksia. Jos luette näyttöruudulta, niin esim. Jaguar Hunter -novelli löytyy täältä. Mutta jo riittää, annetaan Meister Jerrmanin puhua.



Sitten Fantasiasarjan toinen osa. Miekkaa ja Magiaa tässä käsitellään, kestoa liki puoli tuntia. Tässä ei sitten tyydytä pelkästään 1900-luvun perusjuttuihin, vaan kaivellaan myös aika varhaisia lähteitä, mikä on toimituksellisesti hienoa ja kunnioitettavaa. Vaikka REH saa mielestäni hieman epäasiallista kohtelua, niin on tämä silti vähintään neljän AAARGHin arvoinen jakso.



Tämä on nyt vissiin kolmas kerta kun päivitys osuu jollekin kansalliselle merkkipäivälle. On ollut vaalipäivä, äitienpäivä, ja nyt on lakituspäivä. Ensi kerralla sitten kai kapituspäivä... Joo, ja asiasta toiseen: nythän on niin, että näitä nauhoitteita riittää enää noin kolmeen päivitykseen, joten säistä ja täistä riippuen joskus kesällä tämä "riemu" loppuu. Siihen asti kuulemiin.

tiistai 19. toukokuuta 2015

The street finds its own uses for things

öö tota moi... nyt ei oo mitään totaalisen järkevää, joten pengoin roskiksesta teille jotain...

No ei sentään, mutta tässä on kertynyt kaikenlaista "miscellaneous", joka ei ole aivan 100% kokonaista, mutta toki yli sataprosenttista hörhöilyä. Siis juttuja, jotka on hieman katkonaisia, puutteellisia tai jotain sellaista. Kyllä te nekin kuuntelette. Itkette vaikka.

Ekana juttu, joka ei ole Vapaalta Vyöhykkeeltä ollenkaan, vaan muistaakseni Rockmafiasta, vuosi on ehkä 1993. Hannu "Hauta" Blommila esittelee tässä cyberpunkia ilmiönä, ja siihen liittyvää musiikkia. Musiikit on tässä pääosin leikkaantunut irti, eikä kaikkea puhettakaan ole jäljellä, mutta se vähä on täyttä asiaa, toimittaja tietää mistä puhuu. Erityisesti jo viime kerralla hehkuttamani Hoodlum Priest mainitaan tässäkin. Eli ajankuvaa ja musavinkkejä, go!



Sitten Nalle Virolaisen murhasarjan osa, joka jää lopusta kesken. Tässä käsittelyssä rodullisia motiiveja omaavat sarjamurhat. Kaikenväristä laitetaan tässä kylmäksi.



Pöntön pohjalla jonkunmoinen sekoitus kirjallisia juttuja. Tämä oli yhden kasetin lopussa, ns. yllärinä. Alussa Jouni Hokkanen kertoo Ray Gartonin romaanista Paholaisen Profeetta, sitten Kari A. Hintikka käy läpi futurologisen tietokirjan, jossa käsitellään ihmiskunnan seuraavaa sataa vuotta. Ei paha. No, sitten tulee se sokeri tai pettymys pohjalla: tässä on Vapaan Vyöhykkeen scifisarjan huumoriscifiä käsittelevä kolmas osa. Huono homma on, että se on "miksattu" noin viiden minuutin pituiseksi, eli välistä puuttuu pätkiä vaikka kuinka paljon. Noita kasetteja kun aikanaan oli rajallinen määrä (ja toisin kuin nykyajan älypuhelimet, ne piti ostaa omalla rahalla), niin tilaa tarvitessani olen ilmeisesti todennut tämän scifisarjan osan vain osittaisen säilyttämisen arvoiseksi, ja änkenyt sen pätkinä toisen kasetin loppuun. Alkuperäisen päälle on sitten tullut jotain muuta. Fiksua, eikö totta... No, ainakin on jokin muisto ja todiste tämmöisenkin jutun olemassaolosta. Niin, ja tässä klipissä kuullaan kai myös Kari Nenosta... tai ainakin tuo Hokkasen ja Hintikan juttujen välissä välähtävä väsynyt "terminator-kauhusta" puhuva ääni kuulostaa samalta kuin Nenonen Kultaista Naamiota käsittelevässä jutussa. Merkittävää!



Ensi kerralla sitten vissiin joku kokonaisuus joulukuulta 1993, mukana ainakin joulusatu ja lisää fantasiaaaaaaa!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Are you a college boy or something?

I bet you think you're pretty smart, huh? Think you can outsmart a bullet?

Noniinjoo. Nythän on äitienpäivä, joten aloitetaan jollain ihan sivistyneellä. J.R.R. Tolkien, nykyään tunnettu ikävä kyllä enemmän kumisista ninjahaltiaelokuvista, joissa rikkaat pontsot esittävät örkkejä kansanmurhaavia puolituisia, velhot pössyttelevät sieniä röllimetsässä jonkun uusseelantilaisen miljardöörin keksimiä lisäjuonia päivitellen, ja kääpiöt surffaavat kilvillä pitkin viisituntisia cgi-efektivuoria...ei helkutti, tämänhän piti olla sivistynyttä. Siis, J.R.R. Tolkien oli merkittävä fantasiakirjailija, tässä Vapaan Vyöhykkeen Fantasiasarjan ensimmäisessä osassa Olli Kangassalo tutustuu miehen tuotantoon ja elämään. Tämä on hyvin toimitettu esittely, mukana on mm. BBC:n tekemiä haastatteluja. Jälleen kerran kiitos vanhalle YLElle, Olli Kangassalolle ja Vapaalle Vyöhykkeelle!



Agh Nazg Krimpatul! Minä pidän aivan saamaristi Hauta Blommilasta. Syitä on useita, mutta annan tässä kaksi: 1) Kauan sitten Hauta heitti jossain Radiomafian musiikkiohjelmassa Cyberpunk-spesiaalin. Siinä hän soitti muutamia essentiaalisia cyberpunkista vaikutteensa tietoisesti tai tiedostamatta saaneita artisteja. Yksi niistä oli brittiläinen Hoodlum Priest. Ohjelmassa soi Hoodlum Priestin kappale Tyrell. Olin myyty. Onneksi levy Heart of Darkness löytyi eräästä Lahtelaisesta levykaupasta, sitä tuli pyöritettyä aivan älyttömästi, ja on se vieläkin hyllyssä. Toimii edelleen. Tuo Blommilan Cyberpunk-musiikki -spessu on myös tallennettu kaseteilleni, joten saatan tykitellä sen tähän blogiinkin joskus. 2) Hauta Blommila arvostaa Gene Wolfea.

Siis, Hauta on yksi tärkeimmistä Suomen scifiskenen vaikuttajista, joten oli siistiä huomata, että olen tallentanut kaseteille kaksi Blommilan Veriteot -sarjan jaksoa. Näissä Hauta esitteli kirjailijoita, joita ei ollut käännetty suomeksi. Tässä ekassa osassa aiheena Greg Egan. Äänenlaatu on hiukka huono, mutta teksti on täyttä asiaa, ja tuossa taustalla soi yksi Hoodlum Priestin biisi. Ihan siis jos ette uskoneet, että Heart of Darkness on helvetin hyvä levy.



Sivistys loppuu nyt. Kuultiin aiemmin yksi Kim Finnin äänipäiväkirjan jakso, nyt tulee toinen. Ja enempää ei näitä hallussani ole. Aamen.



Loppuun tilannetiedote. Digitoimatta on vielä kolme kasettia. Yhdessä on etiketin mukaan kaksi jaksoa lisää fantasiasarjaa, ja muuta sälää. Ihan hauskaa tässä on se, että ei ikinä tiedä mitä noitten isompien juttujen välistä löytyy. Pelkät juonnotkin on välillä aika hauskoja, ja soitettuja biisejä on aina hauska bongata. Vähän kuin ne vanhojen VHS-kasettien seassa olevat mainokset yms. lisämateriaali.

Kaksi viimeistä kassua sisältävät sitten mystisen Muukalaisuus ja Paranoia Spesiaalin. Katsokaa vaikka:







Tämä spesiaali on muistaakseni erittäin immersiivinen kokemus. Odotan innolla sen kuulemista ja jakamista kanssanne. Ja ehkä sieltäkin löytyy ties mitä extroja.

The end is nigh, enjoy the last days!