sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

ABSOLUUTTINEN TOTUUS

Tervehdys! Kun tässä on ollut "perinteenä" päivitellä kansallisina merkkipäivinä, niin jatketaan sillä linjalla.

Tänään on Avaruusromua-ohjelman 25-vuotis syntymäpäivä, ainakin noin suunnilleen, ja Yle Radio 1:ltä ja Teemalta lähetetään juhlalähetys. Avaruusromun merkitys oli ja on todellakin valtava oman musiikillisen ymmärrykseni laajentamisessa, sehän tuli vieläpä usein samana iltana kuin Vapaa Vyöhyke. Noina aikoina Avaruusromua taisi kestää myös kaksi tuntia, eli aikamoinen ilta tuo Vyöhyke/Avaruusromu-kombo on ollut. Jossain vaiheessa Avaruusromua sitten siirtyi sunnuntai-iltaan, missä se edelleen majailee. Tänään (tai sitten joku toinen päivä, nykyään kun jutut löytyy maailmanverkkosta myöhemminkin) juhlitaan Jukka Mikkolan eeppistä avaruusmusiikkiohjelmaa! Kippis!

Samalla käytän tilaisuuden hyväkseni ja laitan tähän Vapaalta Vyöhykkeeltä laajemman jutun, jonka avulla pääsette sukeltamaan Absoluuttisen Totuuden lähteille.. ainakin melkein. Tässä oli sitten musiikillista sisältöä, joka ei sopinut Youtubeen, joten se ei siellä ole. (Nuo copyright-jutut on jänniä; jotkut klipit ovat musiikin takia kiellettyjä esim. Saksassa. Tässä klipissä on sellaista musiikkia, joka on estetty Suomessa ja yleensä maailmalla - Mission Impossible-teema ja Puolikuun (!) joku biisi - eikä niitä oikein voinut vaimentaa kokonaisuuden kärsimättä.) Eli joudutte lataamaan sen täältä.

Vaihtoehtoisesti voitte laittaa tästä playerin päälle, mikäli se sattuu näkymään selaimessanne:



Kiitos ja humisemisiin, palaamme asiaan vielä muutaman kerran. Avaruuslennoista, humanoireista ja kesäsäistä riippuen juhannuksen jollain puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti