torstai 19. maaliskuuta 2015

This is what you want, this is what you get

Hyvää iltaa. Nyt ollaan jotakuinkin puolessa välissä tätä materiaalia, jota kaseteilta suoltuu. Eli vielä jonkun verran on kestettävää, pysykää vahvoina. Tarkoitus olisi myös lähiaikoina löytää joku paikka, johon voin ladata nämä jutut pelkkinä äänitiedostoina, josta voitte sitten tallentaa ne kotisohvillenne jatkokäyttöä ja arkistointia varten. Kerron sitten, kun tämä mahdollisuus on todellisuutta.

Nuoremmat eivät ehkä muista, että joskus oli sellainen hirveä juttu kuin sensuuri. Semmoista ei enää nykyään onneksi ole, kaikki on sallittua ja internetissä saa julkaista mitä vaan.. khm.. tai no ainakin tätä blogia. Toni Jerrman kertoo tässä millaista se sensuuri oli ja mitä hyötyä siitä oli. 



Sensuurista huolimatta joskus ihmiset saivat kokoontua Kuortaneelle puhumaan ufoista ja paranormaaleista kokemuksista. Seuraavanlaista jälkeä siitä syntyy. Ja syytä huomauttaa, että klipin alussa on jostain syystä (varmaankin tosi hyvästä sellaisesta) saksalaista nykyrunoutta. Mutta kyllä se siitä.




Aiemmin julkaistiin jo yksi Kosminen Raportti. Kaseteilta löytyi vielä toinen samanmoinen, joten tässä Ultrapäivien jatkoksi tietoa maailman tilasta 1990-luvun alussa.



Pitäkää chakrat avoimina ja kundaliinituli palamassa, seuraava postaus ensi viikon alussa.

2 kommenttia:

  1. Hienoa työtä olet tehnyt. Kiitos näistä!

    En tosin tiedä, pitäskö tässä hävetä silmät päästään, mutta kivaa on silti!

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi! Mielestäni mitään hävettävää ei todellakaan ole, ilman näitä juttuja olisi 90-luku ollut huomattavasti ankeampi paikka (?) olla. Tässä tulee itsellekin ylläreitä, kun ei noita kaikkia kasetteja ole tullut vissiin sitten nauhoittamisen kuunneltua. En nimittäin esim. muistanut että Hauta Blommilakin esiintyi Vapaalla Vyöhykkeellä, ja siitä on todisteena pari kirjailijaesittelyä.

    VastaaPoista