Ensimmäiseksi elokuviin. Herran vuonna 1994 Kirkon Tiedotuskeskus julkaisi dokumentaarisen lyhytelokuvan Saatana Kutsuu Minua. Jouni Hokkanen esitteli sen 1994-roskaelokuvakatsauksen alkajaisiksi. Sitten Kim Finn tarttuu muihin tuona vuonna julkaistuihin vähemmän hyviin elokuviin. Hauska katsaushan tämä on, Natural Born Killersin ja Rauni Mollbergin suhteen olen samaa mieltä, uuniin vaan. Ja eihän Forrest Gumpkaan mikään hyvä elokuva ole, mutta hieman alkaa haista pakonomainen USA-vastaisuus, kun se luokitellaan maailman taantumuksellisimmaksi ja vaarallisimmaksi elokuvaksi. Get real. Ja sitten Steven Seagalin On Deadly Ground. Viimeisen 20 vuoden aikana tulleisiin toimintaelokuva"tähtiin" verrattuna Seagal on nero, ja On Deadly Groundissa on sikakova meno, plus ekologinen sanoma! Roskaa se kyllä on, mutta jumankauta niin pitääkin. Nyt suu kiinni ja menoksi.
Ja sitten kirjojen pariin. Toni Jerrman esittelee vuoden 1994 tärkeimmät (ja vissiin kaikki) käännetyt scifikirjat, ja myös suomalaiset alan tuotokset. Silloinhan noita ei niin paljon tullut... ihan mielenkiintoisesti ja mielestäni todenmukaisesti Jerrman sanoo Risto Isomäen Gilgameshin Tappiota ensimmäiseksi todelliseksi suomalaiseksi science-fiction-romaaniksi vuosikymmeniin. Ikävä kyllä se oli myös lähes viimeinen ... itse uskaltaisin kuitenkin laskea vielä Isomäen seuraavan romaanin Pimeän Pilven Ritarit merkittäväksi kotimaiseksi scifi-kirjaksi. Sitten hajosi Ripaltakin kynä, eikä kukaan muukaan ole oppinut kirjoittamaan. Kauan sitten Markku Eskelinen oli jossain Yle Radio 1:n kirjallisuusohjelmassa puhumassa vuoden kirjallisesta sadosta (muistaakseni jonkin perusnovellikilpailun tuloksien tiimoilta), ja muiden hymistellessä Eskelinen oli realisti ja sanoi Suomen olevan henkisten kääpiöiden maa. Tästä on oltava samaa mieltä myös scifin ja fantasian suhteen. Mitään isoa ei kukaan halua kirjoittaa, avaruus ja kosmiset visiot ovat suunnilleen pannassa. Jänkhällä hiihtelevät pikkunoidat, hävityn talvisodan henki ja tunkkaiset ulkomailta kopioidut vamppyyri-, nymfo- ja steampunk- fanisarjat täyttävät hyllyt. Tuoreimmat inventiot ovat upposurkeat puoliomakustanteet ja joku Suomikumma (luoja, mitä seuraavaksi... persuspefiä?!). Mutta ei nyt hakata invalidia enempää, vaan kuunnellaan millaista se oli noina määrällisesti vähäisemmän tarjonnan aikoina.
Jätetään sitten vuosi '94. Muistanette koko tämän kalabaliikin aloittaneen klipin, Kimmo Hätisen raportin ufokokemuksestaan. Se ei suinkaan ollut Kimmon ainoa esiintyminen Vapaalla Vyöhykkeellä. Onneksi. Uskallan sanoa, että tämä nyt kuultavaksenne saatettava äänite on vielä arkaluontoisempaa materiaalia. Eikä ihme, sillä harvaan meistä on otettu yhteyttä LIESITUULETTIMEN välityksellä. Tuhotkaa tietokoneenne, tablettinne, puhelimenne ja Ono-Sendainne kun olette kuunnelleet tämän, Miehet Mustissa ja muut samanlaiset ovat pian ovellanne.
The truth, and everything but the truth jälleen ensi viikolla. Silloin sitten luvassa kaikkea muuta kuin yours trulynne kirjallisuuskritiikkiä. Silloin nimittäin räjähtää... kolme legendaarisen kovaa sarjaa saa päätöksensä, ja se on megatonnitason rytinää. Olkaa paikalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti